Vegaaninen sushi kulho
Kuka rakastaa sushia? Me ainakin, ja uskon ettei olla ainoita.
Syömme sushin ilman kalaa ja makumaailma on todella hyvä ja monipuolinen.
Lempipaikkoja Helsingistä löytyy muutamakin ja kotona ollaan myös tehty sushia silloin tällöin.
Välillä kuitenkin kun sushin himo iskee ei jaksa lähteä pitkälle sitä hakemaan ja itse tekeminen vie kuitenkin jonkin verran aikaa. Eipä hätää, ollaan löydetty pelastukseksi sushin himoon: Sushi bowl eli sushi kulho!
Netissä näitä ohjeita on paljon mutta tässä alla on meidän ohje helppoon ja todelliseen pikaruokaan. Terveellistä, herkullista ja pahin sushihimo on tällä taltutettu. Olkaa hyvä, sushi kulho!
Vegaaninen sushi kulho (1 annos)
pala tofua (savu tai marinoitu, käytimme jalotofua)
merilevälastuja tai merilevä sushilevyjä pilkottuna
(isot ruokakaupat, esim. citymarketin valikoimissa on valmiita lastuja)
1 dl riisiä ja/tai kvinoaa
1 rkl soijakastike
vegemajoneesi maun mukaan
pala kurkkua
pala porkkanaa
parsakaalia
puolikas avokado
sushi inkivääriä (säilötty)
teriyaki- tai soijakastike
(Voit myös lisätä lehtikaalia tai salaattia oman maun mukaan)
Keitä riisi ja sen kypsyessä valmistele muut ainekset. Paloittele ja paista tofu pannulla öljyn kera tai uunissa kunnes pinta on saanut väriä. Huuhtele parsakaali ja suikaloi litteitä paloja, paista hetken pannulla. Viipaloi tai paloittele ohueksi kurkku ja porkkana. Kuutioi myös avokado. Kun riisi on kypsää kaada vesi pois ja laita riisi kulhoon. Kokoa annos laittamalla riisin päälle soijakastiketta, tofu palat, kurkku ja porkkanakuutiot, avokadoa ja sushi inkivääriä. Murenna päälle vielä merilevälastuja ja lisää maun mukaan pieni määrä vegemajoneesia ja teriyakikastiketta.
Who really craves sushi every now and then? We do, quite often. We of course eat our sushi without fish and it´s delicious. We have some favorite sushi restaurants and sometimes we make it at home also. But sometimes you crave for sushi but don´t want to go to a restaurant and don´t have the time and energy to make it all by yourself, so to help with this problem there is: Sushi bowl! There are a lot of recipes for this in the world of internet but here is our version that really helps with the cravings.
Sushi bowl (1 portion)
150 g tofu (smoked or marinated)
seaweed chips
1 dl rice or quinoa
1 tbsp soy sauce
vegan mayo
piece of cucumber
piece of carrot
half of avocado
broccoli
pickled ginger
teriyaki or soy sauce
Cook rice and in the meanwhile prepare the other ingredients. Cut tofu into cubes and fry it on a pan with oil or in the oven just to get some color. Slice or cube carrot and cucumber into very thin pieces. Cut avokado into cubes. When the rice is ready, pour water and put the rice in a bowl. Start building your Sushi bowl by adding soy sauce on top of the rice. Also put the tofu, cucumber, carrot and avocado cubes and pickled ginger on top. Crumble some seaweed chips and add a little bit of vegan mayo and teriyaki sauce to give flavor.
Seuraa meitä myös somessa, tuu mukaan!
Facebook:
https://www.facebook.com/thelovelyveggies
Instagram:
https://www.instagram.com/lovely_veggies/
illallinen, lounas, päivällinen, terveellinen, sushi, kulhoruoka, sushibowl