Helppoja arkiruokia á la Lovelyveggies

Kevät on vihdoin saapunut! Miten ihanaa on kun aurinko lämmittää ja linnut laulavat niin kauniisti…Näin kirjoitin muutama päivä sitten kun aloitin tätä kirjoitusta, mutta juurikin nyt taivaalta sataa räntää ja lämpötila on laskenut huimasti. Mutta niinkuin elämässä monet asiat, on tämäkin väliaikaista joten eiköhän se lämpö ja kevät palaa taas pian takaisin. Olen kertonutkin että…

Lemon cashew pasta

Ihanaa uuden vuoden alkua! Monesti vuoden alku on uusien asioiden aloittamista ja ehkä ruokavaliota viedään hieman terveellisempään suuntaan. Näin mekin teemme mutta muistaen että tasapaino elämässä on tärkeää.  Ollaan armollisia itsellemme ja pidetään huolta niin kehostamme  kuin mielestäkin. Tänään vuorossa pasta ruoka pienellä twistillä. Kehittelin ruoan pohtien mikä olisi ihanan lämmittävää ja tuhtia kuitenkaan terveellisyyttä…

Kikherne ja avokado leivät

Nam! Tällä hetkellä parasta on kaikki tuoreet vihannekset ja marjat. Kuinka voi antaa mielikuvituksen laukata ja luoda jotain kaunista ja herkullista. Ai että nautin sellaisesta. Tällaiset luomukset tein yhtenä iltana ja niitä sitten nautittiin yhdessä miehen kanssa. Herkullisia oli, toivottavasti tykkäätte! -Reetta Kikherne, tofu scramble- leipä Scramble 1/2 pkt savutofua 1/2tl kurkuma jauhetta 1 rkl…

Värikäs salaatti

Kesä on alkanut ihanasti ja aurinko on hellinyt meitä monena päivänä. Nyt juuri kauppojen tarjonta kasviksista ja marjoista alkaa olemaan melko laaja. Kaikki on tuoretta ja värikästä! Kun me teemme salaattia, ne ovat runsaita, täynnä vitamiineja ja hivenaineita ja ne ovat maukkaita. Tässä meidän värikäs salaatti, kaikin sateenkaaren värein. Kivaa viikonloppua! Reetta&Sonja, Lovelyveggies Värikäs salaatti 2hlö…

Leffapäivä ja vegaanisia herkkuja

Olemme jo jonkin aikaa miettineet mitä kaikkea haluaisimme jakaa tämän ihanan blogimme kautta. Vegaaninen elämäntapa on suuri osa elämäämme mutta koemme myös ihmisten oikeudet ja erityisesti naisiin kohdistuvat, erityisen tärkeinä. Valotamme näitä asioita hieman myöhemmin mutta nyt haluamme jakaa päivän elämästämme johon kuului ajatuksia herättävä leffapäivä ja tietenkin vegaanisia snackseja läheisestä Ruohonjuuresta. I feel pretty-…

Marja tuorepuuro

Vihdoin olen löytänyt puuron josta tykkään! Valitettavasti en ole koskaan hirveästi innostunut perinteisistä puuroista ja pienenä söinkin ennemmin jugurttia puuron sijaan. Mutta nyt olen innostunut, nimittäin tuorepuurosta. Tuorepuuro on nimensä mukaisesti tuoretta, sitä ei siis kypsennetä olleenkaan vaan kaurahiutaleiden annetaan turvota ja pehmetä yön oli jääkaapissa. Tällöin myös vitamiinit säilyvät ennallaan. Tuorepuuro on myös todella…

Kasviproteiini

Toivottavasti vuotesi on alkanut hyvillä asioilla ja hyvällä mielellä ja olet pitänyt huolta itsestäsi. Me pidimme pienen tauon täältä blogi-maailmasta mutta täällä olemme taas jakamassa ajatuksia ja vinkkejä kasvipohjaiseen elämään. Alkuvuosi on monelle kevennyksen aikaa ja mikä parempi kuin valita lautaselle kasviproteiinin lähteitä. Kun neljä vuotta sitten vaihdoimme vegaaniseen ruokavalioon, tarjonta kaupoissa ja ravintoloissa oli hieman…

Vegaaninen suklaamousse

Hei! Nyt tulee helppo ohje. Tästä ohjeesta emme voi ottaa kunniaa itsellemme, vaan ohje on peräisin Neurotic Mommy blogista . Tässä ohjeessa tarvitset vain kahta ainesosaa, kyllä luit oikein kahta! Oletteko vielä kuulleet aquafabasta? Aquafaba eli papuliemi on mm. kikherneiden liemestä saatava monikäyttöinen kananmunan korvike. Aquafaba sopii käytettäväksi niin ruoanlaitossa, leivonnassa kuin majoneesissa. Liemi vaahtoutuu helposti…

Vegekääryleet

Hei sinä siellä! Arkiruoka reseptien sekaan mahtuu myös viikonloppu reseptejä ja kesäkääryleet näin kesän kunniaksi (eli kevätkääryleet) kuuluu meidän viikonloppu herkutteluihin. Super helppoja tehdä, super hyviä, ihanaa napostelu/sormiruokaa ja ei oo huono vaihtoehto pizzan tilalle silloin tällöin. Niin sanotusti vähän kevyempää herkuttelua viikonloppuihin. Inspiraatio lähti aikoinaan Animalian instasta jossa esiteltiin tämän tyyppinen ohje. Tsekkaa meidän…

Wok, wok, wok – nopea arkiruoka

Hei! Se on kuulkaas arkiruoka reseptin vuoro. Wok on monipuolinen ruoka ja periaatteessa siihen ei liian tarkkaa reseptiä edes tarvitse. Kun kokoaa mieleisensä kasvikset ja kasviproteiini lähteen nuudeleiden ja kastikkeiden kera, on ruoka jo melkein valmis. Siihenhän voi laittaa mitä kaapista löytyy. Alla on versiomme värikkäästä ja maukkaasta kasviswokista johon eräänä arki-iltana väsyneenä käytin avuksi…