Oh Hummus!

Hummus, mikä ihana keksintö. Yksi loistavimmista yhdistelmistä on porkkanat ja hummus. Falafel pyörykät ja hummus. Leipä ja hummus. Voisin syödä sitä kyllä ihan pelkälleenkin kulhosta lusikoiden kuin jäätelöä. Hummukseen voi laittaa mausteeksi mitä haluaa mutta pääraaka-aine on kikherneet, toki mahdollista tehdä myös pavuista tai linsseistä. Kikherneet ovat loistava proteiinin lähde, ne sisältävät myös rautaa ja kuituja. Teen tällä erittäin helpolla ohjeella usein hummusta. Teen sen mieluiten blenderillä jotta koostumus on silkkinen ja pehmeä. Pidemmittä puheitta, ihanaa viikonloppua ja ohje tulee tässä. – Sonja

Hummus

1 prk käyttövalmiita kikherneitä (säilyke)

oliiviöljyä

loraus vettä (ei pakollista mutta auttaa tekemään hummuksesta silkkisen)

puolikkaan sitruunan mehu tai sitruunamehu tiivistettä kunnon loraus

1 tl valkosipuli jauhetta

suolaa maun mukaan

mustapippuria maun mukaan

ripaus cayannepippuria (varo ettei mene liikaa jotta ei ole liian tulista)

1 tl juustokuminaa

iso tl tahinia (seesamitahna)

Surruta kaikki sileäksi ja nauti esimerkiksi kasviksien ja leivän kanssa.
hummus_lovelyveggies

Vastaa