Kasvislasagne

Pasta. Tuo Italian ihana ruoka joka monimuotoisuudessaan ja helppoudessaan saa ruokapöydästämme useinkin paikan. Kuinka montaa erilaista pastaa voikaan tehdä: kermaista, tomaattista, peston kanssa, salaatissa tai vaikka lasagne!
Lasagnesta tulee mieleen meidän iskä, joka on aikamoinen kokki ja näin ollen inspiraatio ruokaan ja kokkailuun on saanut alkunsa jo lapsuudesta. Lasagne oli minun lempiruokani lapsena ja kuuluu edelleenkin suosikkeihini.  Isämme tekemä lasagne oli suurta herkkua pienenä ja vähän isompanakin.
Tämä kasvislasagne on siis muunneltu versio perinteisestä lasagnesta. Ja pakko sanoa kun ensimmäisen kerran maistoin tätä, vei se kielen mennessään. -Reetta

Kasvislasagne á la Lovelyveggies

Kasvistäyte
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
8kpl keskikoisia herkkusieniä
½ kpl sipuli
½ tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
oliiviöljyä kuullottamiseen

Tomaattikastike
½ kpl sipuli
3-5 kynttä valkosipulia
600g tomaattimurskaa
1tl suola
½ tl rouhittua mustapippuria
2-3rkl kuivattua oreganoa
2rkl kookossokeria (tavallista sokeria 2tl)
oliiviöljyä kuullottamiseen

16kpl Lasagnelevyjä (ilman kanamunaa)
1pkt Kaurakermaa

1.Viipaloi 1 munakoiso ja 1 kesäkurpitsa kiekoiksi ja kuullota erikseen oliiviöljyssä. Laita ripaus suolaa ja mustapippuria ja siirrä lautaselle odottamaan lasagnen kokoamista. Pilko 1 sipuli josta toinen puolikas käytetään tomaattikastikkeeseen ja toinen kuullotetaan viipaloitujen herkkusienen kera oliiviöljyssä. Lisää suolaa ja mustapippuria ja laita lautaselle odottamaan kokoamista.

2.Hienonna puolikas sipuli ja 6 valkosipulin kynttä ja kuullota pannulla oliiviöljyssä. Lisää 600 g tomaattimurskaa, 3 rkl oreganoa, suolaa, mustapippuria, 5 tl kookossokeria (tai luomu ruokosokeria 3 tl)

3.Öljyä uunivuoan pohja ja kokoa vierekkäin 4 lasagnelevyä, asettele levyjen päälle munakoiso-, kesäkurpitsa- ja sieniviipaleita. Lisää tomaattimurskaa ja kaurakermaa kasvisten ja sienten päälle. Koko seuraavat kerrokset samalla tavalla. Viimeisten levyjen päälle lisätään ohut kerros lopusta tomaattimurskasta, ketsuppia ja kaurakermaa.

Uuniin noin 30min 175c. Päälle tuoretta basilikaa. Nauti hieman jäähtyneenä.

lasagne_reetta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuu mukaan instagramiin:
https://www.instagram.com/lovely_veggies/

Vastaa